Ensimmäinen boudoir-kuvauskokemukseni – mitä opin itsestäni?

Olin pitkään leikitellyt ajatuksella boudoir-kuvauksesta, mutta myönnettäköön, ajatus tuntui aluksi pelottavalta. "Minäkö muka?" pohdin itsekseni. Ajattelin, että en ole tarpeeksi kaunis, tarpeeksi hoikka tai tarpeeksi rohkea. Mutta samaan aikaan jokin sisälläni kuiski: Miksi et uskaltaisi?

Kun vihdoin varasin ajan boudoir-kuvaukseen, en tiennyt, mitä odottaa. Nyt, kokemuksen jälkeen, voin sanoa, että se oli yksi voimaannuttavimmista asioista, joita olen itselleni koskaan tehnyt. Tässä haluan jakaa kokemukseni, pelkoni, yllätykseni ja sen, mitä kaikkea tämä matka minulle opetti. 

Päivä ennen kuvausta – jännitys ja epävarmuus 

Kuvausta edeltävänä iltana löysin itseni seisomasta peilin edessä pohtien, miksi olin edes varannut ajan. "Mitäs jos näytän ihan kamalalta? Entä jos en osaa poseerata?" Tunsin epävarmuuden hiipivän, mutta muistutin itseäni, miksi halusin tehdä tämän. 

Halusin nähdä itseni uudella tavalla. Halusin haastaa epävarmuuteni ja antaa itselleni lahjan – hetken, joka olisi vain minua varten. Kuvaus tehtäisiin lisäksi kotonani, harrikkani kanssa. Joten kuvausmiljöö oli minulle luonteva.

Aluksi poseeraaminen tuntui kömpelöltä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tehdä käsilläni, miten katsoa kameraan tai miten seisoa. Kuvaaja kuitenkin ohjasi lempeästi jokaista liikettäni ja kehui välillä, mikä sai minut tuntemaan itseni kauniiksi ja itsevarmaksi.

Puolen tunnin jälkeen huomasin, että jännitykseni oli sulanut pois. Hymyilin aidosti ja aloin nauttia hetkestä.

Boudoir-kuvauksen aikana tunsin oloni yllättävän vapautuneeksi. Oli voimaannuttavaa nähdä itsensä kameran edessä sensuellina ja kauniina. Tajusin, ettei kyse ollut täydellisistä mittasuhteista tai mallimaisesta ulkonäöstä – kyse oli asenteesta, läsnäolosta ja siitä, että uskalsin olla oma itseni.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun kuvaaja pyysi minua sulkemaan silmäni ja hengittämään syvään. "Tämä hetki on vain sinua varten," hän sanoi. Se pysäytti minut – tämä ei ollut vain kuvien ottamista, vaan jotain paljon syvempää. 

Kun näin valmiit kuvat – uskomaton tunne

Kun sain ensimmäisen kerran nähdä valmiit kuvat, olin häkeltynyt. En meinannut uskoa, että kuvissa oli minä. Näin itseni tavalla, jolla en ollut koskaan ennen nähnyt itseäni – kauniina, itsevarmana ja vahvana.

Kuvien kautta ymmärsin, kuinka ankara olin ollut itseäni kohtaan. Oli silmiä avaavaa huomata, että ne piirteet, joita olin joskus hävennyt, näyttivätkin kuvissa upeilta ja juuri minulta.

Mitä boudoir-kuvaus opetti minulle?

Olen kaunis juuri sellaisena kuin olen. Boudoir-kuvaus ei vaadi "täydellistä" kehoa tai tietynlaista ulkonäköä. Kauneus on persoonassa, asenteessa ja siinä, että uskaltaa olla oma itsensä.

Rohkeus palkitaan. Epävarmuuden voittaminen oli yksi suurimmista asioista, joita olen itseni eteen tehnyt. Jokainen meistä ansaitsee tuntea itsensä kauniiksi.

Kuvat eivät ole vain kuvia. Ne ovat muistutus hetkestä, jolloin päätin arvostaa itseäni juuri sellaisena kuin olen.

Boudoir-kuvaus on paljon enemmän kuin vain valokuvia. Se on kokemus, joka haastaa ja palkitsee. Se antaa sinulle mahdollisuuden nähdä itsesi kauniilla ja uudella tavalla. Ei ole väliä, teetkö sen itsellesi vai lahjaksi toiselle – lopulta se on aina lahja sinulle itsellesi.

Jos olet joskus miettinyt boudoir-kuvausta, sanon tämän: uskalla. Saatat yllättyä siitä, kuinka upea ja rohkea sinä todella olet. ❤️

Pyhäinpäivän hiljaisuus – muistojen äärellä

Pyhäinpäivä on erityinen päivä, jolloin muistamme rakkaita, jotka ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Pyhäinpäivä on päivä, jolloin aika tuntuu pysähtyvän. Syksyn kylmyys ja varhaiset pimeät illat luovat hiljaisuuden, jossa voimme pysähtyä muistelemaan poisnukkuneita rakkaitamme. Monille meistä tämä päivä on täynnä hiljaista kaipuuta mutta myös syvää kiitollisuutta niistä ihmisistä, jotka ovat jättäneet jäljen elämäämme.

Kynttilät lepattavat haudoilla ja kotona, valo muistuttaa meitä siitä, että vaikka läheisemme ovat poissa, heidän muistonsa elää yhä sydämissämme. Jokainen liekki kertoo tarinan; ne puhuvat yhteisistä hetkistä, hymyistä, jaetuista ilon ja surun hetkistä. Monelle tämä pieni rituaali, kynttilän sytyttäminen, tuo lohtua ja auttaa käsittelemään ikävää. Kun kynttilä palaa, muistetaan heitä, jotka olivat ja yhä ovat osa meitä. Jokainen sytytetty valo on kuin lupaus siitä, että rakkaus kantaa ajan yli, että muisto elää siellä, missä sydän muistaa.

Nostalginen Venetsian matka

Olen käynyt ensimmäisen kerran Venetsiassa vanhempieni kanssa kun olin 11-vuotias. Reissasimme autolla ympäri Eurooppaa ja yövyimme leirintäalueilla teltassa. Italiassa yövyimme Lido di Jesolon leirintäalueella.

Venetsian reissustamme minulla on vain yksi kuva tallella. Kuva, jossa olen isäni kanssa Pyhän Markuksen torilla. 

Pyhän Markuksen aukio on Venetsian suurin ja tärkein aukio ja yksi koko Italian kuuluisimmista aukioista, joka inspiroi jopa Napoleonia, joka kutsui sitä lopulta "Euroopan salongiksi"

Äitini on kuollut jo muutama vuosi sitten ja isänikin on kohta 80-vuotias. Isäni terveys on alkanut kuluvan vuoden aikana heikkenemään huomattavasti. Tämä on ollut minulle jotenkin vaikea asia hyväksyä, sillä minulle isä on ollut aina vahva ja terveyden perikuva. 

Kävin isäni luona ennen Venetsian reissuani ja hän pyysi minua lähettämään kuvan Huokausten sillalta. Ja niin teinkin. Juuri kun olin päässyt sillan kohdalle, sain puhelun, jossa kerrottiin isäni joutuneen ambulanssilla ensiapuun. Onneksi selvisimme siitä säikähdyksellä, mutta minulla nousi tunteet pintaan. sillä olin juuri lähettänyt isälleni alla olevan kuvan.

Vuonna 1614 rakennettu Huokausten silta eli Ponte dei sospiri suunniteltiin yhdistämään Dogen palatsi uudempaan vankilarakennukseen. Näin tuomionsa saaneet vangit voitiin passittaa suoraan selliin suorittamaan rangaistustaan.

Sillan kerrotaan saaneen nimensä Lordi Byronin runosta, jossa tämä kertoo seisovansa Huokausten sillalla toisessa kädessään palatsi ja toisessa vankila. Nimi kuvastaa vankien huokausta heidän nähdessään viimeisen vilauksen vapaudesta ja kauniista Venetsiasta.

Olen kiitollinen, että sain tehdä matkan juuri Venetsiaan. Nostalginen matka ja Venetsia oli juuri niin upea kohde kuin muistinkin. 

Yhteydenpitoa maapallon toiselle puolelle: Näin pidän yhteyttä kaukaiseen lapseeni

Esikoislapseni muutti Kanadaan (Torontoon) kuutisen vuotta sitten. Viime keväänä hän sai Kanadan kansalaisuuden. Kun hän alkoi aikoinaan puhumaan Kanadaan menosta, ajattelin, että hän olisi siellä ehkä muutaman vuoden, mutta se, että hän jäi sinne asumaan pysyvästi tuli minulle yllätyksenä ja vähän järkytyksenäkin. Toronto oli toki meille tuttu paikka, sillä serkkuni asuu siellä ja olimme käyneet hänen luonaan vierailulla muutamia kertoja. 

Ontario-järvi ja CN Tower

Hän on käynyt jouluisin Suomessa, paitsi korona-aikana, jolloin emme nähneet pariin vuoteen, mikä oli todella raastavaa. Onneksi sentään yhteydet pelasi ja pystyimme soittelemaan ja viestittelemään WhatsAppin kautta. Voin vain kuvitella, miten huolissaan ja epätietoisia omaiset ovat olleet kaukaisista läheisistään ennen nettiaikaa.

Toisaalta olen ollut hänestä ylpeä, että hän on löytänyt Kanadasta paikkansa. Saanut hyvän työn ja pärjää, mutta toisaalta minulla on huoli ja ikävä, koska en voi olla tukena hänen arjessaan. 

Kävin hänen luonaan vierailulla heinäkuussa 2022. Oli helpottavaa ja  rauhoittavaa  nähdä hänen asuntonsa, tutustua hänen ystäviinsä ja nähdä, että hän pärjää hyvin uudessa kotimaassaan. 

Jouluna 2023 hän kävi poikaystävänsä kanssa Suomessa ja vietimme yhteisen joulun Levillä. 

Pidämme säännöllisesti yhteyttä, pääasiassa viestitellen. Yleensä hän soittaa kun on jotain hyvää tai huonoa asiaa... ja silloin kieltämättä aina vähän jännittää/huolestuttaa kumpaa asia koskee. Onneksi yleensä asiat ovat olleet positiivisia.

Olemme mielestäni pystyneet pitämään avoimet ja läheiset välit välimatkastamme huolimatta. Hän uskoutuu minulle asioistaan (toki ei varmaan kaikista) ja kyselee joskus jopa neuvoanikin. 

Rakas esikoiseni lettipää

Niagaran putoukset

"A parent’s love knows no distance. No matter how far you go,

 you will always be close to my heart."

Unknown

Lentoja Torontoon: Matkapörssi *mainoslinkki

Elämä on tässä ja nyt

Tuntuu, että näin viiskymppisenä naisena elämäni on vasta alkanut. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat jo kasvaneet ja lentäneet pesästä, jolloin aikaa ja tilaa jää enemmän itselle.

Tämä elämänvaihe on loistava mahdollisuus pysähtyä ja miettiä: mitä minä oikeasti haluan seuraavilta vuosilta? Se voi tarkoittaa myös uuteen harrastukseen uppoutumista, vanhan unelman toteuttamista tai vaikka uraan liittyvien unelmien uudelleensuuntaamista.

Viiskymppisenä tiedän jo kuka olen. En enää tavoittele sitä, että kaikkien pitäisi pitää minusta, tai että minun pitäisi sopia johonkin tiettyyn muottiin. Itse asiassa juuri nämä vuodet ovat antaneet mahdollisuuden hyväksyä itseni sellaisena kuin olen – kaikkine vahvuuksineni ja puutteineni ja se on äärettömän vapauttavaa!

En halua verrata itseäni muihin, haluan asettaa rajat ja sanoa "ei" jos jokin ei tunnu oikealta tai vie energiaani väärään suuntaan. 

Vaihdevuodet ovat tuoneet muutoksia niin kehoon kuin mieleenikin. Mutta sekin on osa elämää.

Olen viisikymppisenä alkanut panostaa enemmän terveyteeni ja hyvinvointiini. Liikunta, tasapainoinen ruokavalio ja itsensä kuunteleminen ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. On tärkeää löytää aikaa itselle, omille ajatuksille ja sisäisen rauhan vaalimiselle oli se sitten kävelyä luonnossa, kirjan lukemista tai meditaatiota.

Minulle on avautunut myös täysin uusia polkuja ja mahdollisuuksia, jopa sellaisia, joita en olisi osannut edes kuvitella nuorempana. Nyt haluan tarttua hetkeen ja elää hetkessä. 

Viisikymppisyys ei siis todellakaan ole minulle syy hidastaa vauhtia – päinvastoin. Tämä on elämänvaihe, jossa nainen voi todella kukoistaa, omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Mitä ajatuksia sinulla herää viisikymppisyydestä? Tai jos olet jo tällä matkalla, mitä uusia asioita olet oppinut itsestäsi?

 

Syksyn satoa ja pientä rakennusprojektia

Mukava mökkiviikonloppu takana. Aamulenkillä poikettiin metsään katsomaan, olisiko suppilovahveroita noussut ja olihan niitä... Käytiin sitten keräämässä niitä pari ämpärillistä. 

Onneksi suppilovahveroita ei tarvitse erikseen esikäsitellä, vaan ne voi puhdistamisen jälkeen laittaa suoraan pannulle ja jäähtymisen jälkeen olen pakastanut ne. 

Niitä voi käyttää monipuolisesti kanttarellien tapaan (mielestäni on parempi kuin kanttarelli) kastikkeisiin, keittoihin, lihapullataikinan sekaan ym.

Vaikka kesä onkin lempi vuodenaikani, on tässä syksyssä kieltämättä oma tunnelmansa. Ja parasta on kun saa poltella kynttilöitä ja lyhtyjä.

Meillä alkoi mökillä myös pienimuotoinen rakennusprojekti. Meille tulee saunakota ja sunnuntaina tehtiin pohja. Tästä se projekti etenee...

Mä niin odotan, että pääsen sisustamaan saunakotaa näillä ihanilla (*mainoslinkki) Kaurialan Saunan  ekologisilla tuotteilla. 

Mökkielämää: Irti arjesta luonnon rauhaan

Elämäni ei ole pelkkää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaan välillä irtaudun arjen kiireistä ja nautin luonnon rauhasta mökkeillen. Luonnon äänet, kuten lintujen laulu, tuulen humina ja veden liplatus, tuovat rauhaa.

Suomalainen mökkielämä on jotain erityistä. Se ei ole vain paikka, vaan elämänasenne – hetkellinen irtiotto arjen kiireistä, jossa ajan merkitys katoaa ja luonto ottaa vallan.

Mikään ei kuulu mökkielämään yhtä olennaisesti kuin sauna. Se on paikka, jossa puhdistuu niin keho kuin mielikin. Puukiukaan lämpö ja hiljainen sihahdus, kun vesi heitetään kiukaalle, luovat oman rauhoittavan tunnelmansa. Ja saunan jälkeen järveen tai paljuun!

Mökillä oppii arvostamaan pieniä asioita: luonnon kauneutta, kiireetöntä elämää ja yksinkertaista tekemistä. Tuntuu hyvältä tehdä asioita käsin – hakata puita, lämmittää sauna tai valmistaa ruokaa ulkona. Marjastaa ja sienestää.

Suppilovahveroita keräämässä

Klapikone on ahkerassa käytössä

Välillä mökkikavereinamme ovat myös tyttäreni koirat Pörri ja Rico.

Mökkielämä on siis paljon muutakin kuin vain loma – se on elämäntapa, joka tuo mielenrauhaa ja syvempää yhteyttä luontoon