Nostalginen Venetsian matka

Olen käynyt ensimmäisen kerran Venetsiassa vanhempieni kanssa kun olin 11-vuotias. Reissasimme autolla ympäri Eurooppaa ja yövyimme leirintäalueilla teltassa. Italiassa yövyimme Lido di Jesolon leirintäalueella.

Venetsian reissustamme minulla on vain yksi kuva tallella. Kuva, jossa olen isäni kanssa Pyhän Markuksen torilla. 

Pyhän Markuksen aukio on Venetsian suurin ja tärkein aukio ja yksi koko Italian kuuluisimmista aukioista, joka inspiroi jopa Napoleonia, joka kutsui sitä lopulta "Euroopan salongiksi"

Äitini on kuollut jo muutama vuosi sitten ja isänikin on kohta 80-vuotias. Isäni terveys on alkanut kuluvan vuoden aikana heikkenemään huomattavasti. Tämä on ollut minulle jotenkin vaikea asia hyväksyä, sillä minulle isä on ollut aina vahva ja terveyden perikuva. 

Kävin isäni luona ennen Venetsian reissuani ja hän pyysi minua lähettämään kuvan Huokausten sillalta. Ja niin teinkin. Juuri kun olin päässyt sillan kohdalle, sain puhelun, jossa kerrottiin isäni joutuneen ambulanssilla ensiapuun. Onneksi selvisimme siitä säikähdyksellä, mutta minulla nousi tunteet pintaan. sillä olin juuri lähettänyt isälleni alla olevan kuvan.

Vuonna 1614 rakennettu Huokausten silta eli Ponte dei sospiri suunniteltiin yhdistämään Dogen palatsi uudempaan vankilarakennukseen. Näin tuomionsa saaneet vangit voitiin passittaa suoraan selliin suorittamaan rangaistustaan.

Sillan kerrotaan saaneen nimensä Lordi Byronin runosta, jossa tämä kertoo seisovansa Huokausten sillalla toisessa kädessään palatsi ja toisessa vankila. Nimi kuvastaa vankien huokausta heidän nähdessään viimeisen vilauksen vapaudesta ja kauniista Venetsiasta.

Olen kiitollinen, että sain tehdä matkan juuri Venetsiaan. Nostalginen matka ja Venetsia oli juuri niin upea kohde kuin muistinkin. 

Yhteydenpitoa maapallon toiselle puolelle: Näin pidän yhteyttä kaukaiseen lapseeni

Esikoislapseni muutti Kanadaan (Torontoon) kuutisen vuotta sitten. Viime keväänä hän sai Kanadan kansalaisuuden. Kun hän alkoi aikoinaan puhumaan Kanadaan menosta, ajattelin, että hän olisi siellä ehkä muutaman vuoden, mutta se, että hän jäi sinne asumaan pysyvästi tuli minulle yllätyksenä ja vähän järkytyksenäkin. Toronto oli toki meille tuttu paikka, sillä serkkuni asuu siellä ja olimme käyneet hänen luonaan vierailulla muutamia kertoja. 

Ontario-järvi ja CN Tower

Hän on käynyt jouluisin Suomessa, paitsi korona-aikana, jolloin emme nähneet pariin vuoteen, mikä oli todella raastavaa. Onneksi sentään yhteydet pelasi ja pystyimme soittelemaan ja viestittelemään WhatsAppin kautta. Voin vain kuvitella, miten huolissaan ja epätietoisia omaiset ovat olleet kaukaisista läheisistään ennen nettiaikaa.

Toisaalta olen ollut hänestä ylpeä, että hän on löytänyt Kanadasta paikkansa. Saanut hyvän työn ja pärjää, mutta toisaalta minulla on huoli ja ikävä, koska en voi olla tukena hänen arjessaan. 

Kävin hänen luonaan vierailulla heinäkuussa 2022. Oli helpottavaa ja  rauhoittavaa  nähdä hänen asuntonsa, tutustua hänen ystäviinsä ja nähdä, että hän pärjää hyvin uudessa kotimaassaan. 

Jouluna 2023 hän kävi poikaystävänsä kanssa Suomessa ja vietimme yhteisen joulun Levillä. 

Pidämme säännöllisesti yhteyttä, pääasiassa viestitellen. Yleensä hän soittaa kun on jotain hyvää tai huonoa asiaa... ja silloin kieltämättä aina vähän jännittää/huolestuttaa kumpaa asia koskee. Onneksi yleensä asiat ovat olleet positiivisia.

Olemme mielestäni pystyneet pitämään avoimet ja läheiset välit välimatkastamme huolimatta. Hän uskoutuu minulle asioistaan (toki ei varmaan kaikista) ja kyselee joskus jopa neuvoanikin. 

Rakas esikoiseni lettipää

Niagaran putoukset

"A parent’s love knows no distance. No matter how far you go,

 you will always be close to my heart."

Unknown

Lentoja Torontoon: Matkapörssi *mainoslinkki

Elämä on tässä ja nyt

Tuntuu, että näin viiskymppisenä naisena elämäni on vasta alkanut. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat jo kasvaneet ja lentäneet pesästä, jolloin aikaa ja tilaa jää enemmän itselle.

Tämä elämänvaihe on loistava mahdollisuus pysähtyä ja miettiä: mitä minä oikeasti haluan seuraavilta vuosilta? Se voi tarkoittaa myös uuteen harrastukseen uppoutumista, vanhan unelman toteuttamista tai vaikka uraan liittyvien unelmien uudelleensuuntaamista.

Viiskymppisenä tiedän jo kuka olen. En enää tavoittele sitä, että kaikkien pitäisi pitää minusta, tai että minun pitäisi sopia johonkin tiettyyn muottiin. Itse asiassa juuri nämä vuodet ovat antaneet mahdollisuuden hyväksyä itseni sellaisena kuin olen – kaikkine vahvuuksineni ja puutteineni ja se on äärettömän vapauttavaa!

En halua verrata itseäni muihin, haluan asettaa rajat ja sanoa "ei" jos jokin ei tunnu oikealta tai vie energiaani väärään suuntaan. 

Vaihdevuodet ovat tuoneet muutoksia niin kehoon kuin mieleenikin. Mutta sekin on osa elämää.

Olen viisikymppisenä alkanut panostaa enemmän terveyteeni ja hyvinvointiini. Liikunta, tasapainoinen ruokavalio ja itsensä kuunteleminen ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. On tärkeää löytää aikaa itselle, omille ajatuksille ja sisäisen rauhan vaalimiselle oli se sitten kävelyä luonnossa, kirjan lukemista tai meditaatiota.

Minulle on avautunut myös täysin uusia polkuja ja mahdollisuuksia, jopa sellaisia, joita en olisi osannut edes kuvitella nuorempana. Nyt haluan tarttua hetkeen ja elää hetkessä. 

Viisikymppisyys ei siis todellakaan ole minulle syy hidastaa vauhtia – päinvastoin. Tämä on elämänvaihe, jossa nainen voi todella kukoistaa, omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Mitä ajatuksia sinulla herää viisikymppisyydestä? Tai jos olet jo tällä matkalla, mitä uusia asioita olet oppinut itsestäsi?

 

Syksyn satoa ja pientä rakennusprojektia

Mukava mökkiviikonloppu takana. Aamulenkillä poikettiin metsään katsomaan, olisiko suppilovahveroita noussut ja olihan niitä... Käytiin sitten keräämässä niitä pari ämpärillistä. 

Onneksi suppilovahveroita ei tarvitse erikseen esikäsitellä, vaan ne voi puhdistamisen jälkeen laittaa suoraan pannulle ja jäähtymisen jälkeen olen pakastanut ne. 

Niitä voi käyttää monipuolisesti kanttarellien tapaan (mielestäni on parempi kuin kanttarelli) kastikkeisiin, keittoihin, lihapullataikinan sekaan ym.

Vaikka kesä onkin lempi vuodenaikani, on tässä syksyssä kieltämättä oma tunnelmansa. Ja parasta on kun saa poltella kynttilöitä ja lyhtyjä.

Meillä alkoi mökillä myös pienimuotoinen rakennusprojekti. Meille tulee saunakota ja sunnuntaina tehtiin pohja. Tästä se projekti etenee...

Mä niin odotan, että pääsen sisustamaan saunakotaa näillä ihanilla (*mainoslinkki) Kaurialan Saunan  ekologisilla tuotteilla. 

Mökkielämää: Irti arjesta luonnon rauhaan

Elämäni ei ole pelkkää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaan välillä irtaudun arjen kiireistä ja nautin luonnon rauhasta mökkeillen. Luonnon äänet, kuten lintujen laulu, tuulen humina ja veden liplatus, tuovat rauhaa.

Suomalainen mökkielämä on jotain erityistä. Se ei ole vain paikka, vaan elämänasenne – hetkellinen irtiotto arjen kiireistä, jossa ajan merkitys katoaa ja luonto ottaa vallan.

Mikään ei kuulu mökkielämään yhtä olennaisesti kuin sauna. Se on paikka, jossa puhdistuu niin keho kuin mielikin. Puukiukaan lämpö ja hiljainen sihahdus, kun vesi heitetään kiukaalle, luovat oman rauhoittavan tunnelmansa. Ja saunan jälkeen järveen tai paljuun!

Mökillä oppii arvostamaan pieniä asioita: luonnon kauneutta, kiireetöntä elämää ja yksinkertaista tekemistä. Tuntuu hyvältä tehdä asioita käsin – hakata puita, lämmittää sauna tai valmistaa ruokaa ulkona. Marjastaa ja sienestää.

Suppilovahveroita keräämässä

Klapikone on ahkerassa käytössä

Välillä mökkikavereinamme ovat myös tyttäreni koirat Pörri ja Rico.

Mökkielämä on siis paljon muutakin kuin vain loma – se on elämäntapa, joka tuo mielenrauhaa ja syvempää yhteyttä luontoon

Miten minusta tuli Harrikka-mimmi?

Nuorempana en ollut lainkaan kiinnostunut moottoripyöristä, mopoista enkä edes skoottereista, saati että olisin ajanut niillä. Yhden kerran taisin olla jonkun mopopojan kyydissä. Ensimmäisen kerran tutustuin skootteriin, kun esikoistyttärellemme hankittiin skootteri.

Ajokorttini kuitenkin oikeutti minut myös moottoripyörällä ajamiseen, joten sille tuli käyttöä, kun heinäkuussa 2020 ostin ensimmäisen moottoripyöräni silloisen miesystäväni innoittamana. En siis koskaan ollut ajanut edes skootteria, joten alku oli luonnollisesti aika haastavaa.

Ensimmäinen moottoripyöräni, Yamaha Virago 535

Ensimmäisenä kesänä ajoin moottoripyöräni ojaan, sillä seurauksella, että tankkiin tuli lommo. Onneksi itselleni ei käynyt mitään. Kiitos hyvien varusteiden ja kypärän. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi harjoittelua, sillä oli päättänyt opetella ajamaan ja tavoitteeni oli ostaa Harley Davidson seuraavana kesänä. Ja sellainen löytyikin kesällä 2021 Seinäjoelta.

Harley-Davidson Sportster 883

Halusin ehdottomasti Harrikan, sillä olin tykästynyt siihen kulttuuriin ja elämäntapaan mitä se edustaa. Elämäntyylin, johon liittyy vapauden tunne, rohkeus, yhteisöllisyys ja rakkaus tiehen. Harley-Davidsonin elämäntyyli on paljon enemmän kuin pelkkä moottoripyöräilyharrastus – se on kulttuuri ja elämäntapa, joka on kehittynyt vuosikymmenten aikana. 

Siihen kuuluu myös tietty estetiikka, ajattelutapa ja yhteinen historia, jotka ovat muokanneet Harley-Davidsonin brändistä ikonin. Harley-Davidson ei ole vain kulkuväline, vaan symboli elämäntavasta, joka korostaa vapautta, persoonallisuutta ja seikkailunhalua. 

Se yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa ja luo vahvan siteen niiden välille, jotka jakavat saman intohimon ja ajattelutavan. Harrastukseni jatkuu puolisoni kanssa. Ajelemme yhdessä, käymme erilaisissa tapahtumissa ja matkustelemme mm. pohjoisessa.

Minulle Harrikalla ajaminen on myös tapa rentoutua ja purkaa stressiä. Parasta terapiaa kun, pääsee ajamaan...

“Live to Ride, Ride to Live”

Riittämättömyyden tunteesta

Jokainen meistä on varmasti tuntenut riittämättömyyden tunnetta. Itse olen viime aikoina kokenut riittämättömyyden tunnetta läheiseni sairastuttua. Aikani ja energiani ei tahdo riittää kaikkien asioiden hoitoon ja oma jaksaminen onkin välillä koetuksella. 

Riittämättömyyden tunne on kokemusta siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä tai kykenevä täyttämään odotuksia – joko omia tai muiden asettamia. Tämä tunne voi koskea monia elämänalueita, kuten työtä, ihmissuhteita, ulkonäköä tai henkilökohtaisia saavutuksia. 

Nykyisessä maailmassa, jossa sosiaalinen media korostaa menestystä ja täydellisyyttä, on helppo vertailla itseään muihin ja tuntea, että oma panos ei ole yhtä arvokasta.

Voimme olla myös hyvin kriittisiä itseämme kohtaan ja vaativat täydellisyyttä, mikä voi johtaa jatkuvaan tyytymättömyyden tunteeseen.

Sen sijaan, että keskitymme puutteisiimme, voisimme opetella kohtelemaan itseämme armollisemmin, lempeämmin ja ymmärtäväisemmin. Myös realististen ja saavutettavien tavoitteiden asettaminen voi auttaa lieventämään riittämättömyyden tunteita.

Riittämättömyyden tunne on osa elämää, mutta sitä voi oppia hallitsemaan ja vähentämään, jolloin elämänlaatu paranee. Minäkin olen todennut, että teen sen mitä pystyn. Sen on pakko riittää. 

Riittämättömyys

Minä kannan, mutta kädet vapisevat,  

kuin paino olisi aina liian raskas.  

Yritän juosta, mutta jalkani kompastuvat,  

kivun katveessa unohdan taas kasvaa.

Peilit ympärilläni näyttävät vain varjoja,  

ne nauravat, kun minä hapuilen kohti valoa.  

Mutta tiedän, että sydän sykkii hiljaa,  

vaikka maailma huutaa, että en riitä.

Ehkä tässä hiljaisuudessa onkin voimaa,  

ehkä hauraus voi olla silta vahvuuteen.  

Sillä jokaisessa epäonnistuneessa askeleessa  

on mahdollisuus löytää omaan suuntaan.

Minä en ole täydellinen, en valmis,  

mutta riitän silti, kunhan uskon itseeni.  

Vähemmästäkin voi rakentaa kokonaisen,  

ja pienikin valo loistaa pimeyden keskellä.